Luonnos kehittämismallista

Osaamiseen liittyvän viitekehyksen kirjoituksen ohella luonnostelin myös parannetun kehittämismallin, jonka tänään esittelin TY:n vetäjälle. Saatu hyväksyntä mahdollistaa nyt lopullisen mallin kehittämisen.

Comments

ONT-palaveri

Saattoipa eilen olla viimenen opinnäytetyötä ohjaava palaveri, jos hyvin käy. Toivon mukaan seuraavassa palaverissa harkitaan jo kansitusta. Kaikki on nyt selvää, enää on ajan kysymys se, milloin on valmista.

Comments

Viitekehyksen vääntämistä

Keskitytty nyt tulevaisuudentutkimukseen ja sen metodeihin. Työlästä käydä läpi eri menetelmiä samalla pyrkien poimimaan tylosyksikön toimintaympäristöön ja työkulttuuriin soveltua menetelmiä.

Comments

Kirjoittamista, kirjoittamista

Nyt opinnäytetyö on vaiheessa, jossa olisi halunnut olla jo paljon aikaisemmin. Kirjallisuudesta saatava viitekehys edistyy huimaa vauhtia. Organisaatiosta odotan vielä joitakin täsmentäviä “viimehetken” tietoja, joiden avulla voin ehkä suunnata lopputulosta kauemmaksi tulevaisuuteen. Kirjoitusvauhti on näemmä vaikutanut myös blogin päivittämiseen. Loppusuora alkaa pikku hiljaa siintää, jos ei silmissä, niin ainakin mielessä.

Comments

Raportti tuloksista

Viimeistelty raportti kyselyn tuloksista. (Olipa johtopäätelmien tekeminen hidasta.) Mietitty myös kuinka esitän erilaisten raporttien tuloksia, koska opinnäytetyöhön en voi liittää kuin yhden tuollaisen parikymmentäsivuisen raportin.

Comments

Hiihtolomalla

Lasten ollessa hiihtolomalla olen tietenkin hieman tinkinyt opinnoista, jotta aikaa on jäänyt myös yhteisiin puuhailuihin. Tein vielä pari erilaista tarkasteluraporttia ja tarkistin myös kaikki aikaisemmat kuvaajat. Tänään sain työstettyä yhden julkaisukelpoisen raportin kyselyn tuloksista melkein valmiiksi.

Comments

Kirjoittamista

Viime viikon lopulla kirjoittelin opinnäytetyöprosessia auki. Jäin sitten miettimään kuinka esitän tekemäni tutkimuksen. Tänään kirjoitettu myös hieman alkua organisaation taustasta.

Comments

Viitekehys ja tutkimus

Viestytty TY:n vetäjän kanssa keskeisistä asioista. Pyritty samaan aikaan rajaamaan viitekehystä ja kirjoitettu joitakin alakappaleita siihen. Aloitettu opinnäytetyön tutkimusosuuden kirjoittamista.

Comments

Havaintoja raporteista

Odotellessa organisaation hyväksyntää ja lisätietoa, kokosin raportoidusta tiedosta merkityksellisiä seikkoja paperille. Pitää myös tarkastaa, että asiat ovat myös tilastollisesti valideja.

Comments

Yksi raportti lisää

Tein vielä yhden raportin lisää. Siinä vertasin uusien ja vanhojen työntekijöiden vastauksia. Lisäksi luin konsernin osaamisen hallintajärjestelmän manuskan ja merkitsin tärkeimpiä kohtia. Sitten väsäsin emailit TY:n vetäjälle ja henkilöstöjohtajalle liittyen opinnäytetyön lopulliseen tavoitteeseen. 

Comments

« Previous entries