ONT-palaverissa
Palaverissa kerroin, että vaikka mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aiheita olivatkin ne aluksi ehdotetut, niin haluan tehdä opinnäyteteyöni siitä aihealueesta, jota opiskelen eli johtamisesta. Mainitsin myös, että aikaisemmin mainittuihin asioihin saa kyllä johtamiseen liittyvän näkökulmankin mutta se ei olisi aivan helppoa. (Teennäisesti tehtyä opinnäytetyötä en halua, koska sellaisen osoite on kirjoituspöydän laatikko, todellisen hyödyntämisen sijaan.)
Palaverissa aiheeksi nousi johtamismenetelmien kehittäminen tulosyksikössämme tiimitasolla. Käsiteltäviä aiheita voisi olla mm. johtamiseen liittyvä säännöllisyys, ajankäyttö sekä kehittäminen.
Lisäksi pyydettiin vielä tarkempaa kuvausta opinnäytetyöstä. Toimitin saman tien opinnäytetyön kuvauksen (opetussuunnitelmastamme).