Viitekehys ja tutkimus
Viestytty TY:n vetäjän kanssa keskeisistä asioista. Pyritty samaan aikaan rajaamaan viitekehystä ja kirjoitettu joitakin alakappaleita siihen. Aloitettu opinnäytetyön tutkimusosuuden kirjoittamista.
Viestytty TY:n vetäjän kanssa keskeisistä asioista. Pyritty samaan aikaan rajaamaan viitekehystä ja kirjoitettu joitakin alakappaleita siihen. Aloitettu opinnäytetyön tutkimusosuuden kirjoittamista.
Odotellessa organisaation hyväksyntää ja lisätietoa, kokosin raportoidusta tiedosta merkityksellisiä seikkoja paperille. Pitää myös tarkastaa, että asiat ovat myös tilastollisesti valideja.
Tein vielä yhden raportin lisää. Siinä vertasin uusien ja vanhojen työntekijöiden vastauksia. Lisäksi luin konsernin osaamisen hallintajärjestelmän manuskan ja merkitsin tärkeimpiä kohtia. Sitten väsäsin emailit TY:n vetäjälle ja henkilöstöjohtajalle liittyen opinnäytetyön lopulliseen tavoitteeseen.
Opinnäytetyön ohjauspalaverissa tarkasteltiin kyselyn tuloksia sekä tarkastettiin aihe ja jatkotoimet. Pienen ajatustyön ja aiheen terävöittämisen jälkeen pitäisi alkaa urakoimaan kirjoittamisen kanssa.
Tehty vastauksista raportteja (Excel-diagrammeja). Analysoitu myös tuloksia ja tehty erilaisia koosteita. Verrattu mm. esimiesasemassa olevien vastauksia asiantuntijoiden antamiin vastauksiin.
Pyritty tarkentamaan opinnäytetyön sisältöä heittelemällä mind mappiin joitakin tarkentavia ja konkreettisempia asioita aiemmin tehdyn karkealla tasolla olevan rungon jatkeeksi.
Tänään lastattu kaksi kassillista kirjaston kirjoja autoon ja siirretty opinnäytetyön kirjoitusvaiheen pääasiallista toimipistettä kirjoitusrauhan takaamiseksi. Järjestelty kirjoja aihepiirin mukaan omiin pinkkoihin ja selattu muutamaa sellaista opusta, joihin en ollut vielä ehtinyt pahemmin paneutua.
Toimitettu palkinnot voittajille. Saatu vielä tutkimuksen kannalta hyvä vastauslomake ja koodattu se Exceliin. Laskettu jotain juttuja, kunten esim. Likert-asteikon vastaukset ja verrattu niitä aikaisempaan tutkimukseen.
Suoritettu vastanneiden kesken arvonta. Koodattu kolme vastauslomaketta Exceliin. Haettu leffalippuaiheiset palkinnot paikallisesta elokuvateatterista.
Työstetty vielä dokumenttipohjaa ja laitettu peruskappaleet (Jondanto, jne) paikalleen. Mietitty vielä näkökulmia ja haettu uusiin näkökulmiin materiaalia.